Tämä nyt on hieman metatekstiä mutta. Löysin tänään surffaillessani erään nuoren naisen blogin. Tämä nainen oli joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi ollessaan vaihdossa USA:ssa pari vuotta sitten. Ja jotenkin, kun luki sitä sen tekstiä, ja sitä miten se taistelee oman identiteettinsä kanssa, huomasi hokevansa, että "sun pitää löytää joku juttu!!! voi helkkari miten paljon parempi olo sulla olis kun löytäisit jonkun jutun!!!"
Ja tästähän päästään siihen, että miksi minusta tuli holokaustintutkija. :) Kyllä, minullakin on menneisyys. Eikä kovin valoisa sellainen. Kyllä, minuakin on satutettu pahasti. Mutta, joskus pari vuotta sitten tajusin, että entäpä jos. Entäpä jos se tapahtui tämän takia? Koska miten kukaan, jolle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa, voi kirjoittaa sellaisista asioista, joista mä kirjotan? Tai siis ainakaan hyvin?
Olen sanonut niin monesti, että tämä on kutsumusammatti. Mistä se kutsumus tulee?
Siitä, että on itse juutalainen?
Siitä, että joku omasta suvusta joutui holokaustin uhriksi?
Nämä ovat ne kaksi yleisintä vaihtoehtoa. Multa kysytään joka kerta, kun mä kerron mitä mä teen, että olenko mä juutalainen. Ei, en ole.
Minä tutkin holokaustia, koska elämä on johdattanut minut tutkimaan sitä.
Minä tutkin holokaustia, koska se, mitä mulle tapahtui, ei voinut tapahtua turhaan.
Ja, uskokaa tai älkää, when you bang away at the keyboard about Wannsee or Spielberg or what ever, you feel completely and utterly at peace with what happened.
"Ennen kuin olin elänyt päivääkään
olivat kaikki päiväni jo luodut"
(Ps. 139:16)
maanantai 27. lokakuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
